Tutkimustyön mörkökaapua riisumassa

Eräänä huhtikuisena iltapäivänä Joensuu Arenassa. FinnEM 2022-konferenssi on juuri päättynyt, osallistujien ja vetäjien raikuvat äänet ovat vaihtuneet purkuporukan huutoihin ja kamojen kolinaan. Euforia ja väsymys valtasi mielen.

Päälavan vieressä pieni porukka innokkaita miettivät jo kuumeisesti keskenään tulevaa; entä jos FinnEM:in seuraavaan konferenssiin saisikin vähän lisää tutkimusnäkyvyyttä?

Entä jos mahdollistettaisiin tieteelliset abstraktit ja ehkä jopa työpaja?

Entä jos saisi innostettua käytännön akuutin puolen lääkärit ja hoitajat, jopa opiskelijat, ottamaan sitä myötä varovaisen ensiaskeleen kohti sitä pelottavaa ja tuntematonta, jota Tutkimustyöksi kutsutaan.

Entä, jos.

Tutkimustyö ja tutkiminen ovat ilmiöinä erikoisia.

Jo opintojemme aikana korostetaan sitä, kuinka työmme on evidenssiin pohjautuvaa ja näyttöön perustuvaa, tai vaihtoehtoisesti, ettei se aina ole.

Tutkimusevidenssi on valuuttana aika merkittävä. Silti, moni akuuttityön ammattilainen, niin lääkärit kuin hoitajat, puhumattakaan uransa aloittavasta, kokee tieteellisten Tutkimustyön pelottavana mörkönä, joskus jopa suorastaan vastahakoisena.

Tilastotieteen, menetelmien ja teoreettisten viitekehysten pohdiskelu hotsittaa harvaa hoitajaa ja opinnäytetyö opintosuunnitelmassa aiheuttaa monissa alkuvaiheen opiskelijoissa valmiiksi jo lukuvuoden alussa ahdistusta. Eikä syyttä, kyllähän tutkimuksen tekeminen, tai ihan jo lukeminenkin, voi olla hyvinkin haastavaa, vaatien aiheesta ymmärtämistä, taitoa ja aikaa perehtyä kirjallisuuteen sekä tutkimusmenetelmien (edes pinnallista) hallintaa. Niin, ja toki sitä lähdekriittisyyttäkin.

Toisin kun some-diskursseista voisi joskus kuvitella, ’do your own research’ (ts. ”luin tän erään tutun Twitteristä”) ei kauheasti kestä tarkastelua opinnäytetöissä tai työelämässä. Onneksi. 

Silti varsinainen Tutkimustyö mielletään ehkä liiankin herkästi lääkäreiden, dosenttien ja tohtoreiden, eli niiden todellisten asiantuntijoiden, hommaksi. Sellaiseksi, jonka yhteydessä viljellään vaikeita termejä tilastollisesta merkittävyydestä ulkoiseen validiteettiin samalla kun painitaan p-arvoja, rakennetaan RCT:itä ja kasataan ko(ho)rttitaloja.

Tutkimustyö nähdään myös helposti olevan jotenkin kaukana Praktiikasta, sieltä missä varsinaiset käytännön tekijät toimivat, pitäen kaksin käsin kiinni potilaasta pelastaen hänen henkensä, samalla kun Tutkija pyörittää SPSS:ää ja on unohtanut mihin suuntaan sitä laryngoskooppia pitikään pitää. Tutkimustyö on myös helposti kaukana Minusta. Näin minäkin sen aikoinaan, nuorena ensihoitajana, ajattelin; minä en mitään tutkimustyötä haluaa ruveta tekemään, minä ajan nyt keikkaa.

Tällainen tutkimuksen ja käytännön työn dikotomia on onneksi jo turhankin kärjistettyä eikä edusta nykypäivää. Huippuprofessorit ja dosentit ovat yhtä lailla niitä etulinjan rautaisia kliinisiä ammattilaisia ja eipä niitä muuksi tunnistaa.

Entistä useampi akuuttipuolen ammattilainen, niin lääkäri kuin hoitaja, suorittaa nykyään jossain vaiheessa ylemmän korkeakoulututkinnon tai väittelee jopa yliopistossa tohtoriksi, samalla kun toimivat päivystyksissä, tehoilla tai sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa, juuri siellä potilaassa kiinni (toki joskus pitkälläkin tutkimusvapaalla, jolloin saattaa jopa ehtiä unohtamaan sen laryngoskoopin käytön).

Ja jos ei aina ihan siellä potilaan vieressä, niin ainakin hyvin lähellä, kuten me opetustyössä olevat. Näin Praktiikka ja Tutkimustyö kohtaavat joskus yllättävänkin luonnollisesti. Ajaudumme melkein huomaamatta tutkimusten maailmaan ja huomaamme ehkä yllätykseksemme, että se onkin oikeastaan vähemmän pelottavaa ja jopa aika kiinnostavaa. Juuri niin se kävi itselle ja niin sen soisi käyvän useammallekin.

Onneksi näin, sillä Suomessa tehdään jatkuvasti valtavan paljon laadukasta tutkimustyötä akuutisti sairastuneen potilaan hoidosta (kuten myös muistakin aloista) niin vertaisarvioitujen julkaisujen, ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön kuin yliopistojen gradujen muodossa. Ja lisää soisi tulevan. Viimeksi mainitut jäävätkin harmillisen usein huomioimatta ja niitä sietäisi ehdottomasti nostaa esille useissa eri foorumeissa. Ala tarvitsee kehittäjiä, uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia on hyvä jakaa.

Kelataanpa vuosi eteenpäin.

Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa valmistellaan FinnEM 2023-konferenssia. Asennusporukka hoilaa ja kävelee ympäri arvioiden tiloja. Tavaroita siirrellään, lavoja ja pöytiä asennetaan. Tunnelma on odottava ja innostunut.

Tässä kaiken keskellä, FinnEM-konferenssin historian ensimmäiset tieteelliset posterit asetetaan varovasti esille ympäri konferenssialuetta niiden samojen innokkaiden vetäjien toimesta. On tulossa tieteellistä työpajaa ja suullisia esityksiä. On jopa kilpailua!

FinnEM Akatemian ensimmäiset liikkeet näkyvät vetäjien silmissä kuin sydämen ensiliikkeet ultraäänen ruudulla.

FinnEM Akatemia on ensi- ja akuuttipuolen moniammatillinen tutkijayhteisö ja tutkimusverkosto. Sen on perustanut innokkaat alan ammattilaiset, oman alansa kokeneet kliinikot vaihtelevalla tutkimustyön kokemuksilla. Ne uskovat kuitenkin kaikki siihen, että karsimalla Tutkimustyöstä vanhat elitistiset mielikuvat, jakamalla osaamista, taitoja ja kokemuksia, nostamalla esille esimerkillisiä tutkimuksia ja oppimalla yhdessä, poistamme siitä pelottavan mörkökaavun ja luovimme tulevaisuuden tutkimustyöstä kiinnostuneita, ehkä jo varhaisessa vaiheessa uraa.

Tätä kautta edistämme suoraan myös meidän omaa osaamista, kehitämme alaa ja mahdollistamme jopa tulevaisuudessa uusia urapolkuja. 

Toivoimme, että juuri sinäkin haluat olla osa tätä meidän kasvavaa yhteisöä. 

Tervetuloa FinnEM Akatemiaan!

Christoffer Ericsson